ALKUPERÄ
Brasilianterrieri tai Fox Paulistinha, kuten brasilialaiset sitä kutsuvat, on
keskikokoinen terrierirotu. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa useat
nuoret brasilialaiset opiskelivat euroopassa yliopistoissa, etenkin Ranskassa ja
Englannissa. Usein nämä opiskelijat avioituvat ulkomailla ja palasivat kotiin vaimon,
hevosen ja koiran kanssa. Nämä ranskalaiset ja englantilaiset terrierit risteytyivät
uudessa kotimaassaan paikallisten pihakoirien kanssa ja näin brasilianterrieri sai alkunsa.
Tärkein esi-isä brasilianterrierille onkin Parson jackrusselinterrieri ja näiden kahden
rodun välillä on vielä paljon yhdennäköisyyttä. Brasiliassa rotu on niin tavallinen,
että ihmiset pitävät niitä sekarotuisina. Marina Vicari Lerario, Brazilian Clube do
Fox Paulistinhan johtonainen ja perustajajäsen sekä Kennel Taboân omistaja, on
toiminut vuodesta 1977 saavuttaakseen rodun, joka hyväksyttäisiin FCI:hin ja
ympäri maailmaa. Clube do Fox Paulistinha rekisteröi ensimmäiset koiransa
vuonna 1981 ja kesäkuusta 1995 Terrier Brasileiro on ollut FCI:n hyväksymä
rotu (FCI standardi 341).
KOKO JA PAINO SÄKÄKORKEUS:
Urokset 35-40 cm Korkeintaan 10 kg
Nartut 33-38 cm Korkeintaan 10 kg
YLEISVAIKUTELMA
Brasilianterrieri on keskikokoinen, solakka ja tasapainoinen koira, jolla on kiinteä
mutta ei liian raskas rakenne. Rungon tulee olla neliömäinen ja siinä kauniisti
kaartuvat linjat. Ylhäältä katsottuna koiran pää on kolmion muotoinen. Korvat
ovat kaukana toisistaan ja kuono kapenee melko voimakkaasti silmistä tummaan
kirsuun. Koiralla on hyvä otsapenger. Koiran selkä laskee hieman säästä lantioon
päin. Selkä on suhteellisen lyhyt ja lihaksikas. Eturinta on kohtuullisen leveä,
jolloin eturaajat pääsevät liikkumaan vapaasti. Vatsalinja muistuttaa hieman
vinttikoiran vatsaa, mutta ei kohoa yhtä jyrkästi lantiota kohden. Häntä on lyhyt ja
koira kantaa sitä pystyssä. Hännän ei tule kaartua selän päälle. Raajat ovat edestä
katsottuna suorat. Liikkeet ovat lyhyet ja nopeat. Koira liikkuu kumipallomaisesti.
Karva on lyhyt ja sileä.
KARVAPEITE JA VÄRI
Brasilianterrierin karva on lyhyttä, sileää ja ohutta mutta ei pehmeää. Pohjaväri on
valkoinen, jossa mustia, ruskeita tai sinisiä värialueita. Silmien yläpuolella on
punaruskeat merkit, samoin kuonon kummallakin puolella ja korvan reunoissa
ja sisäpuolella. Näitä punaruskeita merkkejä voi esiintyä myös rungossa valkoisen
ja värialueiden välissä. Päässä ja korvissa tulee aina olla mustaa, ruskeaa tai sinistä,
lisäksi päässä voi olla valkoinen "pläsi" tai valkoiset merkit otsanuurteessa ja
kuonon sivuilla.
LUONNE
Luonteeltaan brasilianterrieri on tyypillinen terrieri. Se on aktiivinen ja väsymätön
ja haluaa jatkuvasti ottaa osaa kaikkeen ympärillä tapahtuvaan niin sisällä kuin
ulkonakin. Tyypillistä on koiran poikkeuksellisen voimakas kiintymys
perheenjäseniin ja selkeä pidättyväisyys vieraita kohtaan. Vaikka koira voi
vaikuttaa aralta, sitä se ei missään nimessä ole, pelkästään varovainen. Koirat
ovat myös niin eloisia, että ne vaikuttavat melkein hermostuneilta.
KÄYTTÖ
Kotimaassaan brasilianterrierit ovat usein lemmikkejä, mutta niitä arvostetaan
myös metsästyskoirina. Niitä käytetään mm. vyötiäisten, viiriäisten ja marsujen
metsästykseen. Ne ovat myös taitavia rotanmetsästäjiä, hyviä vahtikoiria ja
paimenkoiria. Monet sirkuskoirat Brasiliassa ovat brasilianterriereitä. Koirat
ovat poikkeuksellisen oppivaisia ja ketteriä, joten niillä on varmasti edessään
lupaava tulevaisuus myös agilityssä. Myös tottelevaisuuskoe sopii
brasilianterrierille. Koira nauttii saadessaan oppia uusia asioita ja se on helppo
motivoida suorittamaan liikkeet, kunhan ohjaaja oppii ensin lukemaan koiraansa.
Rotu sopii myös luolakokeisiin ja raunioille. Palveluskoirakokeisiin koira ei tosin
pääse, koska rodulla ei ole PK-oikeuksia.